torstai 5. maaliskuuta 2015

KIRJAVINKKAUS

Heippa kaikki!

Ensiksi panikointi täälä bloginkin puolella, nimittäin ylppärit alkaa maanantaina!! Tulevien kahden

 viikon aikana musta ei todennäkösesti kuulu täällä blogin puolella mitään, ellen kehitä ennen sitä

 ajastettuja postauksia sille ajalle. Huh, niin hassua ajatella, että kohta mä oon kouluni käynyt (no,

 jatko-opinnot tietty vielä eessäpäin). Muistan niin selkeesti mun ekan päivän lukiossa, kun mietin,

 että kestänkö kolme vuotta. Mutta ne kolme vuotta on menneet nopeemmin kun koskaan!


Sitten itse asiaan. Mä luin vielä ylästeella paljonkin kirjoja vapaa-ajalla. Lukioon mentäessä into

 lukea yhtäkään kirjaa lopahti täysin, enkä oo koulukirjojen (tosin niitäkin aika laiskasti) lisäksi 

lukenut kuin pari hassua romaania, jotka äikän kursseilla oli luettava. Tässä ylppäreihin 

valmistautuessa mä kuitenkin löysin pariksi vuodeksi kadonneen lukuintoni uudestaan! Kävin

 lainaamassa kirjastosta jo ajat sitten hehkutetun "Looking for Alaska" -kirjan englanniksi, ja voi 

vitsit kyseessä on hyvä kirja! Mikä parasta, oon saanut nauttia lukemisesta samalla kun englantiakin 

on tullut kerrattua. Jos ette oo vielä sattuneet lukemaan kyseistä kirjaa, suosittelen kovasti. Kyseistä 

kirjaa saan kiittää lukuintoni löytymisestä. Koska en suomenkielistä versiota ole lukenut, en osaa 

sanoa johtuisiko kirjan mahtavuus juurikin siitä, että se on englanniksi, mutta kielellä kuin kielellä: 

lukekaa!





2 kommenttia: