perjantai 10. lokakuuta 2014

STOCKHOLM EXCHANGE


 Kouluni tanssiryhmä matkasi maanantaina 6.10. lentokoneella kohti syksyistä tukholmaa ja
 
Södra Latins -lukiota. Kyseinen taidekoulu sijaitsi Södermalmissa, joka oli aivan ihana ja tunnelmallinen

 paikka! Koulumme ovat keskenään ystäväkouluja, ja matkan ideana oli tanssia ja tuttavustua yhdessä

 ruotsalaisten, ikäistemme tanssilinjalaisten kanssa. Ruotsalaiset tulevat vierailulle Helsinkiin meidän

 kouluumme joulukuun alussa, jolloin jatkamme tanssien yhteistyötä ja puolestamme esittelemme heille

 Suomea ja Helsinkiä. Supermahtava kokemus, joka ei ole onneksi ohi, vaan jatkuu joulukuussa!

 Majoituimme perheissä, jolloin saimme enemmän irti ruotsalaisesta kulttuurista. Tiivistettynä: tunnelmallisia

 kahviloita, suuri koulu, tanssia, koreografiointia, tanssinäytöksen seuraamista, vintagekirppiksiä, DOCHissa

 modernin tunnin seuraamista, ruotsinkieltä, uusia ystäviä, liian monta suurta ateriaa päivässä, lisää tanssia...

 ihan mahtavaa! 

En malta odottaa, että ruotsalaiset ystävämme tulevat Helsinkiin ja päästään taas tanssimaan ja viettämään

 aikaa muutenkin yhdessä.

Vi hörs!


keskiviikko 1. lokakuuta 2014

TANSSIA JA TANSSIA

Lyhyesti tanssikuulumisia:

Akatemialla pidettiin flamencon tiiviskurssi viikonloppuna. En oikeestaan tiennyt lajista etukäteen

 yhtään mitään muuta, kuin että kädet on aika suuressa osassa tanssia ja naiset tanssivat korkkareilla...

  No, tiiviskurssilla opeteltiin taputuksia, käsiä sekä askelsarja, minkä nimeä en muista. Tarkotuksena

 on sisällyttää kyseinen flamenco-numero joulunäytökseen.
 Wearmoin luokkapuvut saimme tänään viimeinkin! Malli on galate ja väri mint. Ryhmäpuku

kummasti motivoi vielä enemmän! 
Attitude-kuvassa ihanaa ihanampi harmaa grishkon puku on kaverini, hööh, se on ihana! 


Ensi maanantaina lennetään koulun tanssiryhmän kanssa Tukholmaan viideksi päiväksi! Se on

 jokavuonna järjestetty abireissu, jolloin majotutaan paikallisissa perheissä ja tanssitaan

 vastaavanlaisessa koulussa oppilaiden kanssa. Ootan jo innolla! Joudun kylläkin matkan vuoksi

 missaamaan omat treenit ainakin neljältä päivältä, mutta toivottavasti matka on sen arvoinen...